Palkka-aineiston siirto Populukseen epäonnistui – mitä teen?
Jos Populus-siirrossa tulee virheilmoitus tai siirtotiedostoa ei näytä muodostuneen, tarkista ensin, onko siirto kuitenkin onnistunut.
Tarkista ennen uusintasiirtoa
- Tarkista siirtotiedostoloki
Siirry kohtaan Seuranta ja loki > Siirtotiedostoloki ja tarkista, löytyykö kyseinen vienti. - Tarkista tapahtumien siirtotiedot
Tarkista, näkyykö tapahtumilla siirtokuvake tai tapahtumahistoriassa siirtotietoja. - Varmista tarvittaessa palkanlaskennasta, ettei aineisto ole jo tullut Populukseen.
Jos siirtotiedostolokissa ei ole vientiä eikä tapahtumilla näy siirtotietoja, siirtotiedostoa ei todennäköisesti ole muodostunut. Tällöin siirtoa voidaan kokeilla uudelleen.
Kokeile siirtoa uudelleen
Ennen uutta siirtoa:
- Palauta Bruttopalkkaraportilla oletussuodattimet.
- Valitse uudelleen oikea palkkajakso ja tarvittavat suodatukset.
- Hae tapahtumat uudelleen.
- Tarkista, että raportilla näkyvät oikeat siirrettävät tapahtumat.
- Kokeile siirtoa uudelleen.
Raportille voi jäädä taustalle suodatus, jolloin näkyviin jää esimerkiksi vain sellaisia rivejä, joita ei siirretä. Tällöin siirtotiedostoa ei muodostu, vaikka siirron yhteydessä ei näkyisi varsinaista virheilmoitusta.
Huomio: Jos siirtotiedostolokissa tai tapahtumien tiedoissa näkyy merkintä siirrosta, älä tee uusintasiirtoa ennen kuin siirron onnistuminen on varmistettu. Näin vältetään mahdollinen tuplasiirto.
Jos siirto epäonnistuu uudelleen
Jos siirto epäonnistuu uudelleen tai et pysty varmistamaan, onko ensimmäinen siirto onnistunut, ota yhteyttä Maxtechin tukeen tuki@maxtech.fi tai soittamalla 010 229 6200 (arkisin klo 8–16).
Ilmoita tukipyynnössä mahdollisuuksien mukaan:
- palkkajakso
- siirron ajankohta
- tarkka virheilmoitus
- kuvakaappaus tilanteesta